Covid-19 pandemia-avustus liikunta- ja urheiluseuroille 2021, nro 2

16.9.2021

Avustusta voivat hakea liikunta- ja urheiluseurat lasten ja nuorten harrastetoiminnan ja kilpa- ja huippu-urheilutavoitteisen toiminnan turvaamiseksi koronaepidemian aikana.

Hakuaika: 15.9.-20.10. klo 16:15

Aikaisempien hakujen mukaisesti koronatukea voi hakea ainoastaan hakujakson aikana syntyneeseen alijäämään, joka todennetaan liitteeksi laitettavalla tuloslaskelmalla. Koronatukea haetaan ajalta 1.6.-31.8.2021.

Lisäksi seurat, jotka eivät voineet Suomi.fi-asiointivaltuuksien puuttumisen tai viivästymisen vuoksi hakea kevään haussa (Covid-19 pandemia-avustus liikunta- ja urheiluseuroille 2021), jolloin tarkastelujaksona oli 1.2.-31.5.2021, voivat nyt hakea avustusta myös tälle aiemmalle tarkastelujaksolle 1.2.-31.5.2021 ja toimittavat tuloslaskelman ajalta 1.2.-31.8.2021.

Hakija, joka on hakenut tai saanut avustusta edellisessä ”Covid-19 pandemia-avustus liikunta- ja urheiluseuroille 2021”-haussa, voi nyt hakea avustusta tämän haun mukaisesti ja toimittaa hakemuksen liitteenä tuloslaskelman ajanjaksolta 1.6.-31.8.2021.

Hakijan tulee varmistaa välittömästi, että yhteisön asiointivaltuudet ovat kunnossa, sillä hakemuksen lähettäminen on mahdollista vain Suomi.fi-tunnuksilla.

LISÄÄ TIETOA KORONATUESTA KLIKKAAMALLA TÄSTÄ MINISTRIÖN SIVUILLE