Elämänurapalkinto IPV:n Pentti Hytöselle

14.6.2021

EKLU:n hallitus päätti kokouksessaan 29.3.2021 myöntää Imatran Pallo-Veikot ry:n hakemuksesta Pentti Hytöselle Elämänura-palkinnon hänen työstään maakuntamme liikunnan ja urheilun hyväksi.

Monen urheilulajin taitaja Pentti Hytönen ajautui Imatran Pallo-Veikkojen toimintaan pian seuran perustamisen jälkeen 1950-luvun lopulla.

Monen palloilulajin taitajalle sopi pesäpallomaila käteen ja Peskan ura IPV:ssä alkoi pelaajan roolissa seuran joukkueissa. Ehtipä hän aktiiviurallaan pukea ylleen myös seuran edustusjoukkueen ensimmäisen punavihreän baseball-mallisen peliasun.

Seuraava vaihe hänen urallaan Maneesilla oli SM-sarjaotteluiden kuuluttajaksi ryhtyminen Esko Niirasen jälkeen. Sanavalmiin Peskan kuulutuksiin Maneesin yleisö ehti tottua vuoden 1973 loppuun ja IPV:n
ensimmäiseen SM-sarjan mitaliin saakka, kun uudet tehtävän kutsuivat monitoimimiestä IPV:n organisaatiossa.

Vuonna 1974 Peska otti vastaan seuran edustusjoukkueen huoltajan tehtävät ja hoiti tuota vakanssia tavalla, jonka jokainen joukkueen jäsen varmaan muistaa elämänsä loppuun saakka. Se oli kokonaisvaltaista huolehtimista joukkueen tarpeista niin viimeisen päälle, että moista tuskin oli tässä tehtävässä ennen koettu.
Normaalien huoltotoimien lisäksi Peska kokosi joukkueen ympärille sellaisen henkilöstön, että missään tilanteessa ei jouduttu pulaan. Joukkueen valmennuspäällikön ja pelinjohtajan miehistöllä oli koko
ajan tukenaan lääkäri, räätäli ja jopa suutari.

Kerran tosin Suli Lipsanen totesi Kouvolassa kärsityn katkeran tappion jälkeen: ” Hommaa Peska sinne penkin päähän ensi peliin vielä pappi!”

Myös joukkueen taustoilla riitti hänelle puuhaa, kovin monelle pelaajalle järjestyi Peskan myötävaikutuksella työpaikka.

Aikaa tämän kaiken ohella hänellä riitti myös varsinaiseen seuratoimintaan vuosikymmenien aikana johtokunnan ja seuran eri jaostojen jäsenenä.

Kun Pentti Hytönen tunnetaan IPV-taustan lisäksi merkittävistä ansioistaan muun muassa jääkiekko- ja painiurastaan, on enemmän kuin paikallaan, että hänen ansionsa tulevat huomioiduiksi Elämänura-palkinnon muodossa.



Kaikki vuoden 2020 saavutuksien perusteella palkitut löytyvät täältä

Poikkeuksellisesti palkintoja ei päästy jakamaan juhlallisesti tammikuun Urheilugaalassa, vaan ne on luovutettu muutoin tai postitettu palkittaville. 

Tämän vuoden perusteella palkittavat saavat toivottavasti taas arvoisensa huomion tammikuun 2022 gaalassa. Kuva vuoden 2020 Etelä-Karjalan Urheilugaalasta.