Erasmus+ ohjelmasta hanketukea kansainväliseen yhteistyöhön
1.1.2022
Opetushallitus auttaa suomalaisia liikuntaorganisaatioita saamaan Erasmus+ Sport -rahoitusta. EU:n Erasmus+ -ohjelman Sport-toiminnosta tuetaan hankkeita, joihin esimerkiksi paikalliset urheiluseurat voivat osallistua.
· Erasmus+ -ohjelman Sport-toiminnossa myönnetään vuosittain keskitetysti avustusta erikokoisille monikansallisille hankkeille, jotka koskettavat liikunta-alaa. Budjetti vuosille 2021-2027 on 470 M€.
· Pienimmillään Erasmus+ Sport -hanke voi olla kahden eri maassa toimivan urheiluseuran yhteistyöprojekti, johon voi saada avustusta min. 30 000 euroa.
· Erasmus+ Sport -avustusta voidaan myöntää hyvin erilaisille ja erikokoisille toimijoille myös liikuntasektorin ulkopuolella (oppilaitokset, yritykset, terveysjärjestöt yms.)
· Avustuksen saaminen ei edellytä hakijalta omarahoitusta, ja myönnetystä avustuksesta maksetaan 70 % ennen hankekauden alkua.
· Hakuaika on kerran vuodessa ja sijoittuu keväälle (maaliskuun loppu – toukokuun alku). Uuden hankkeen suunnittelu kannattaa aloittaa mielellään jo edellisen vuoden puolella.
· Suomessa Opetushallitus antaa tukea ja neuvoa matalalla kynnyksellä kaikissa hankkeen vaiheissa. Opetushallitusta kannattaa lähestyä jo hankeidean hahmotteluvaiheessa. Opetushallituksen neuvonta maksutonta.
Lisätietoa:
Vastaava asiantuntija Terhi Liintola, terhi.liintola@oph.fi, 0295 338 504