Erasmus+ Sport hankeavustusten infot käynnissä
5.12.2023
Erasmus+ -ohjelman Sport-toiminnossa myönnetään vuosittain keskitetysti avustusta erikokoisille monikansallisille hankkeille, jotka koskettavat liikunta-alaa. Budjetti vuosille 2021-2027 on 470 M€.
KA1 Urheiluhenkilöstön liikkuvuushankkeet haetaan kansallisesta Erasmus+ -toimistosta, joka Suomessa on Opetushallitus. Hankkeiden tuet määräytyvät liikkuvuuden keston, kohdemaan ja osallistujien määrän perusteella.
Yhteistyöhankkeiden KA2 avustukset haetaan keskitetysti toimeenpanovirasto EACEA:sta Brysselistä. Pienimmillään Brysselistä haettu KA2 Erasmus+ Sport -hanke voi olla kahden eri maassa toimivan urheiluseuran yhteistyöprojekti, johon voi saada avustusta 30 000 euroa.
Erasmus+ Sport -avustusta voidaan myöntää hyvin erilaisille ja erikokoisille toimijoille myös liikuntasektorin ulkopuolella (oppilaitokset, yritykset, terveysjärjestöt yms.)
Avustuksen saaminen ei edellytä hakijalta omarahoitusta, ja myönnetystä avustuksesta maksetaan 70 % ennen hankekauden alkua.
Vuoden 2024 hakuajat.
- KA1 Urheiluhenkilöstön liikkuvuushankkeet 20.2.2024 klo 12.00 (CET)
- KA2 Pienimuotoiset kumppanuushankkeet, kumppanuushankeet, eurooppalaiset liikunta- ja urheilutapahtumat ja urheilualan kapasiteetin vahvistamishankkeet 5.3.2024 klo 17.00 (CET)
Hakuwebinaarit:
12.12. kello 13-14.30 Erasmus+ Sport seuratoimijoille
10.1.2024 kello 13-15 Erasmus+ hakumenettely (KA1 ja KA2)
18.1.2024 kello 13-14.30 Erasmus+ Sport (KA1) urheiluhenkilöstön liikkuvuus
8.2.2024 kello 9-11 Erasmus+ Sport (KA2) rahoitussäännöt, vaikuttavuus, tulosten levittäminen
Urheiluhenkilöstön liikkuvuus (KA1) kyselytunnit
- 6.2.2024 kello 9-10
- 15.2.2024 kello 16-18
Yhteistyöhankkeet (KA2) kyselytunnit
- 20.2.2024 kello 13-14
- 27.2.2024 kello 13-14
Tilaisuuksiin ei ole ennakkoilmoittautumista.
Kaikkiin webinaareihin ja kyselytunteihin käytetään samaa Teams-linkkiä. Teams-linkki webinaareihin
Suomessa Opetushallitus antaa tukea ja neuvoa matalalla kynnyksellä kaikissa hankkeen vaiheissa. Opetushallitusta kannattaa lähestyä jo hankeidean hahmotteluvaiheessa. Opetushallituksen neuvonta maksutonta.
Lisätietoa: sport@oph.fi, vastaava asiantuntija Terhi Liintola, terhi.liintola@oph.fi, 0295 338 504 tai projektikoordinaattori Verneri Kinnunen, verneri.kinnunen@oph.fi 0295 331 604