Eräviikko kutsuu lapset liikkumaan ja tutustumaan luontoon

27.1.2021

Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu sekä Erähiihtotoimikunta kutsuvat peruskoulut ja päiväkodit toteuttamaan ensimmäistä kertaa järjestettävää Etelä-Karjalan Eräviikkoa 22.-26.2.2021. 

”Eräviikon ajatus syntyi muutama vuosi sitten Erähiihtotoimikunnassa. Kannoimme huolta lasten ja nuorten vähäisestä luonnossa liikkumisesta sekä erähiihdon vuosikymmenten perinteen jatkumisesta, eritysesti huonolumisina vuosina”, kertoo Erähiihtotoimikunnan puheenjohtaja Arto Rossi. 

”Esitimme idean eräviikosta silloin Ruokolahden koululle, jossa innostuttiin siitä. Viikko opettaisi lapsille ja nuorille erätaitoja, kannustaa luontoon liikkumaan, tutustuttaa eteläkarjalaiseen luontoon ja jatkaa Erähiihdon perinteitä uusille sukupolville.” 

Suomen Luonnonsuojeluliitto tarjoaa mm. katiskatyöpajoja. Kuva Hanne Nousiainen/ SLL
Suomen Luonnonsuojeluliitto tarjoaa mm. katiskatyöpajoja. Kuva Hanne Nousiainen/ SLL

Eräviikko alkoi Ruokolahden koululta 

Ruokolahden koulu on jo toteuttanut Eräviikkoa vuosina 2019 ja 2020. 

”Eräviikon tavoitteet ovat jo sellaiset, että niitä kannattaa ihan oikeasti tavoitella. Ne liittyvät luontoon, oppimiseen ja hyvinvointiin. Eräviikko koostuu toimista ja tapahtumista, joita tehdään koko lukuvuoden aikana, mutta Eräviikolla haluttiin korostaa niitä”, Ruokolahden koulun rehtori Kari Stenberg kertoo. 

”Luonto on viikon vahva teema ja liikunta sekä erätaidot. Lisäksi yhteistyö ulkopuolisten tahojen kanssa luo hyvän tarjonnan Eräviikolle”, lisää Ruokolahden koulun opettaja Anni Toiviainen. 

”Periaatteessa Eräviikko koskettaa kaikkia oppiaineita. Oppilaat ovat hyviä keksimään, opettajan ei tarvitse kuin ohjailla. Ei tarvitse pelätä, että jotain jää tekemättä vaan etenkin näin korona-aikana voi yhdistellä erilaisia laaja-alaisia oppimiskokonaisuuksia ja toteuttaa niitä tällä Eräviikolla”, Stenberg kertoo .

”Meillä on ollut 1-9 luokille yhteistä toimintaa, kuten ulkoilupäiviä. Sitten ollaan hajautettu toimintaa 1-4 luokille ja 5-9 -luokille. Eli on ollut yhteistä ja ikätasoon sopivaa tekemistä. Käsitöihin liittyen ollaan rakennettu katiskoja, äidinkieleen liittyen tehty luontorunoja ja käyty halaamassa puita", Stenberg ja Toiviainen kertovat .

Koulun oppilaat kertaavat mitä edellisvuosina Eräviikolla tehtiin. ”Meillä oli erähiihtopäivä, jossa oli lyhyempi ja pidempi lenkki. Hiihdettiin yhdessä opettajien kanssa ja oli makkaranpaistopiste. Kävimme Freeskissa laskettelemassa, sai mennä fatbike pyöräretkelle, luontopolkujapitkin, laskea pulkalla tai paistaa makkaraa”, Tapio Nousiainen muistelee. 

”Sinä vuonna kun oli vähemmän lunta, niin koulun urheilukentälle järjestetiin värikuula-ampumahiihtoa. Piti hiihtää urheilukentän ympäri ja sen jälkeen pääsi ampumaan tauluun", Ida Pöllänen jatkaa. 

”Käytiin Äitsaaren hirvimiesten erämajalla, siellä oli erilaisia metsästysaiheisia toimintapisteitä”, kertoo Aapo Jäppinen.

”Ja meillä oli luontopolku, jossa oli luontovisa”, Ilona Luukinen täydentää. 


Eräviikon maakunnallistaminen 

”Syksyllä 2020 Erähiihtotoimikunta, EKLU sekä Ruokolahden koulu ideoivat hyvien kokemusten pohjalta Eräviikon toteuttamista koko maakunnassa”, kertoo EKLU:n lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä Lasse Heiskanen. ”Eräviikkoa toteuttamaan päätetiin kutsua kaikki halukkaat peruskoulut sekä päiväkodit. Loimme Eräviikolle yhteisen ilmeen, ideoimme kisoja ja kutsuimme mukaan luontotiedon ja -liikunnan järjestöjä tarjoamaan palvelujaan ja osaamistaan. Ajatus on se, että on yhteiset teemat ja yhteisiä sisältöjä, mutta jokainen saa toteuttaa teemaviikkoa tavallaan. Kumppanit ovat apuna, jos haluaa hyödyntää. Marraskuussa kouluille ja päiväkodeille suunnatussa info- ja ideointitilaisuudessa mukana oli kymmeniä kiinnostuneita opettajia ja varhaiskasvattajia. Ilmoittautuminen Eräviikon toteuttajaksi jatkuu tammikuun loppuun, mukana on jo nyt yli 30 koulua ja päiväkotia ympäri maakuntaa.”  


Eräviikon suojelijaksi tänä vuonna on lupautunut ampumahiihdon maailmanmestari Juhani Suutarinen.  

”Jos minä olisin nyt koululainen, niin kyllä minä toivoisin, että eräviikolla kovasti ulkona liikuttaisiin. Siitä minäkin aikanaan innostukseni urheiluun sain", Etelä-Karjalan urheilulegenda Suutarinen kertoo.  

Urheilemisen ohessa Suutarinen on koko elämänsä tykännyt liikkua luonnossa. ”Joskus kävelin Jukajärveltä leirin päätteeksi Imatralle, mitä siitä nyt tuli, ehkä sellaiset 40 kilometriä.”  

Kuluva talvi tarjoaa hiihtämiselle ja muullekin talvisessa luonnossa liikkumiselle loistavat puitteet. Suutarinen kannustaa kaikkia hyödyntämään ne.” Parina viime talvena en minäkään ole hiihtämään päässyt, mutta tänä vuonna onneksi taas.” 



Yhteistyökumppanit koulujen ja päiväkotien apuna 

Ruokolahden koulullakin huomattiin, että Eräviikon kautta saa mukavasti yhteistyökumppaneita ja materiaaleja, joita voi hyödyntää myös jatkossa Eräviikon jälkeen. 

Suomen Luonnosuojeluliiton Etelä-Karjalan piiri on jo vuosia ohjannut kouluilla luontokerhoja . Eräviikolla he tarjoavat kouluille esimerkiksi Saimaannorppaoppitunteja ja tuokioita sekä norppaturvallisen Saimaa-katiskan rakennustyöpajoja. Päiväkodit voivat hyödyntää ulkoleikkioppitunteja.  

Suomen vapaa-ajankalastajien paikallisyhdistykset ovat sopineet koulujen kanssa ohjattuja pilkkireissuja sekä kalastusaiheisia oppitunteja, joita voidaan toteuttaa myös koronaturvallisesti etänä. 

EKLU ja Erähiihtotoimikunta tarjoavat kouluille mahdollisuutta ekoasekokeilupäivään. Kaikkien kumppanien tarjonta on kerätty EKLU:n Eräviikko-sivustolle.

Kaiken eräaiheisen toiminnan ei tarvitse rajoittua teemaviikkoon, yhteistyötä kumppanien kanssa voi tehdä myös ennen tai jälkeen. 



Eräviikkoon voivat osallistua ihan kaikki 

Lappeenrannan liikuntatoimi kannustaa lappeenrantalaisia osallistumaan Eräviikkoon järjestämällä ”Lappeenrannan lähiluonto tutuksi” some-kampanjan, jossa lappeenrantalaisia kehotetaan kertomaan missä on heidän lähieräpaikkansa. Kampanjan avulla halutaan kannustaa kaiken ikäisiä kuntalaisia liikkumaan luonnossa sekä tekemään tutuksi paikallista luonto- ja retkikohteita ennen hiihtolomaa. Lähiluonto tai oma eräpaikka voi olla pienikin metsä kotisi liepeillä; luisteluun sopiva järven jää tai metsäinen pulkkamäki. Lähiluonto tutuksi -kampanjan aikana kuntalaisia kehotetaan julkaisemaan Facebookissa – ja/tai Instagramissa kuvia. Kampanjaan osallistuneiden kesken arvotaan myös pieniä liikunnallisia palkintoja. 

Erähiihto on jo yli 60 vuotta ollut kaikille avoin hiihtotapahtuma, niin myös tänä vuonna. Vaikka erähiihdon latukartta ei kata koko maakuntaa, kutsuvat hiihtoladut ja talvinen luonto kaikkia luokseen Etelä-Karjalan jokaisessa kunnassa.  

”Eräviikon kautta on haluttu kannustaa kouluja ja päiväkoteja luontoon oppimaan ja liikkumaan, saamaan hyviä luontokokemuksia yhdessä. Tietysti toivomme, että luontoliikunta jatkuisi perheen ja kavereiden kesken myös teemaviikon jälkeen, ympäri vuoden.” EKLU:n Lasse Heiskanen toteaa.