Innostammeko lapset liikkumaan?
11.1.2023
Liikunta varhaiskasvatuksessa on jokaisen oikeus. Lapsille tulisi tarjota mahdollisuuksia niin omaehtoiseen liikkumiseen kuin tukea uusien taitojen oppimiseen ohjatuilla liikuntatuokioilla. Suunniteltu, tavoitteellinen ja monipuolinen liikuntakasvatus varhaiskasvatuksessa on kirjoitettu myös varhaiskasvatuslakiin. Eri vuodenajat tarjoavat virikkeitä monipuolisiin leikkeihin ja liikunnan ilon kokemuksiin.
Varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suosituksissa (2016) todetaan, että lapset ovat yksilöitä ja erilaisia, joten toiminnan sisällöt tulee rakentaa niin, että myös aikaisemmin liikuntaa harrastamattomat, taidoiltaan muita heikommat lapset pääsevät toimintaan mukaan.
Lahden Jalkarannan päiväkodin varhaiskasvatuksen opettaja Juulia Lindström juoksee posket punaisena lasten perässä. Lapset nauttivat silminnähden siitä, että aikuinen liikkuu ja leikkii heidän kanssaan. Huohottaen lapset kertovat Julian olevan ainoa, joka saa heidät hippaleikissä kiinni.
- Levottomuudet hellittävät, kun toiminta on mietitty toiminnalliseksi. Yksikössämme puhutaan paljon liikunnasta ja mahdollistetaan lasten liikettä, kertoo Lindström
Lasten kanssa aktiivinen touhuaminen on Lindströmille luontaista ja hänen puheessaan korostuu päivittäisen liikunnan merkitys.
Lasten fyysisen aktiivisuuden määrä koostuu päivittäin kuormittavuudeltaan monipuolisesta liikkumisesta: kevyestä liikkumisesta, aktiivisesta ulkoilusta sekä erittäin vauhdikkaasta fyysisestä aktiivisuudesta. Juuri ne hippaleikin jälkeiset punaiset posket ja hengästyminen kertovat onnistumisista erittäin reippaan liikkumisen osalta.
Myös Metsäkankaan päiväkoti on tunnettu aktiivisesta toiminnastaan ja liikkumiselle suotuisista olosuhteista. Piha, metsäalue, liikuntatila sekä viereinen kenttä luovat ympärivuotisen toimintaympäristön päiväkodin toiminnalle.
- Metsäkankaan päiväkodissa painopistealueina ovat luonto, leikki ja liikunta. Alkuvuosina henkilökunta oli jakautunut painopistealueiden työryhmiin kehittämään toimintaa. Nyt toiminta on juurtunut osaksi toimintakulttuuriamme, kertoo varhaiskasvatuksen opettaja Mia Snåre.
Aikuisen heittäytyessä mukaan liikkumaan innostuvat myös lapset
Jalkarannan päiväkodissa ohjattua liikuntaa on toteutettu perinteisten liikuntatuokioiden lisäksi myös retkillä ja muissa ulkolutilanteissa. Kun aikuinen on ohjaamassa ja mukana leikkimässä, innokkaita osallistujia on usein paljon. Aikuisen ohjauksessa pystytään huomiomaan myös vähän liikkuvat lapset ja innostamaan heitä mukaan fyysisesti aktiivisiin leikkeihin ja peleihin kannustavalla otteella.
- Pihalla ulkoillessa ohjattuun toimintaan osallistuminen on vapaampaa. Polttopalloon, hippaan ja muihin ohjattuihin leikkeihin saa osallistua halutessaan ja usein aikuisen ohjauksessa innokkaita on enemmän mukaan. Sisällä järjestämme ohjattua liikuntaa esimerkiksi välijumppaa muun toiminnassa lomassa. Se voi olla musiikkiliikuntaa tai sellaisia liikuntaleikkejä, jotka eivät vaadi paljoa tilaa, kertoo Lindström.
Oman lapsen yleisurheiluharrastus on tuonut lajista lisää tietoa myös Snårelle ja nyt laji on luontevasti tullut mukana myös lasten päiviin. Snåre haluaa tuoda oppimaansa ennakkoluulottomasti ja matalalla kynnyksellä omaan työhönsä ja heittäytyy täysillä myös itse mukaa.
Paikalliset urheiluseurat voivat mahdollisuuksien mukaan tarjota varhaiskasvatusyksiköille joko lajitutustumisia tai pidempiaikaisia ohjauksia. Yhteistyö paikallisten seurojen kanssa nähdään Metsäkankaan päiväkodissa hyväksi malliksi.
- Olemme avoimia eri urheiluseurojen kanssa tehtävälle yhteistyölle. Muutamien seurojen kanssa on ollut vuosien saatossa mukavia yhteisiä liikuntahetkiä. Viime vuonna muun muassa Lahden hiihtoseura opasti eskareita mäkihypyn saloihin. Myös paikalliset jalkapalloseurat ovat järjestäneet palloilutapahtumia, kertoo Snåre.
Aktivoiko piha ja lähiympäristö lisäämään liikettä?
Molemmissa päiväkodeissa liikuntavälineet ovat lasten käytettävissä ja ne innostavat myös omatoimiseen liikkumiseen ja leikkimiseen. 155 paikkaisen Metsäkankaan päiväkodin pihalta löytyy trampoliineja, puomeja, eri korkuisia rekkitankoja, kiipeilytelineitä, liukumäet isoille ja pienille sekä keinuja. Maahan on piirrettynä hyppyruutuja ja viivat polttopallo/tervapata leikkiin. Suunnittelussa on huomioitu lasten liikkumiseen aktivoivia elementtejä ja tekemistä lapsilla riittää.
- Pihassa olevalla metsäalueella leikitään vanhoja perinteisiä ja hyväksi havaittuja pihaleikkejä esimerkiksi puu palaa, pakko vaihtaa. Talvella puolestaan viereinen kenttä tarjoaa mahdollisuuden luisteluun ja läheiset hiihtoladut aktivoivat hiihtämään, toteaa Snåre.
Lindströmin mukaan myös Monitoimitalo Jalossa toimivan 175 paikkaisen päiväkodin piha on liikkumiseen ja leikkimiseen innostava. Koulun isoon jumppasaliin ryhmät pääsevät joka toinen viikko, ja pienempää peilisalia käytetään viikoittain ohjattuihin liikuntaleikkeihin. Lähileikkipuistot ja kenttä löytyvät läheltä, ja niitä hyödynnetään aktiivisesti.
Omaa toimintaympäristöä kannattaa välillä pysähtyä katsomaan rauhassa ja miettiä, osataanko kaikkia tiloja käyttää. Myös Lindström pysähtyy pohtimaan asiaa haastattelun aikana ja toteaa, että pihan niin sanottua vapaata tilaa voisi hyvinkin aktivoida lisää ohjattuihin liikuntaleikkeihin.
Liikunnan aluejärjestöjen maksuton Ohjaten onnistumisiin! -webinaari 25.1.2023
Tarvitaanko varhaiskasvatuksessa ohjattua liikuntaa, koska lapset liikkuvat muutenkin – vai liikkuvatko? Miten ohjata lapsia motivoivasti? Mitä lapsi kokee saliin tullessaan? Entä mitä on lapsikeskeinen palvelumuotoilu?
Liikunnan aluejärjestöjen Lisää liikettä -hanke järjestää maksuttoman Ohjaten onnistumisiin! - webinaarin 25.1.2023, missä aiheita käsitellään niin luennon kuin paneelikeskusten tiimoilta.
Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan tai tilaa tallenne 23.1. mennessä.
Teksti: Heidi Mälkönen, Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry ja Minttu Koivumäki, Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry / Lisää liikettä -hanke