Kansalaisaloite: Yksityishenkilön antaman lahjoituksen verovähennysoikeus myös urheiluseuralle annetulle lahjoitukselle
17.2.2021
Aloitteen sisältö
Tuloverolain määrittelemä yksityishenkilön antaman lahjoituksen verovähennysoikeus on laajennettava koskemaan myös liikunta- ja harrastusyhdistyksille (rekisteröity yhdistys) annettua lahjoitusta. Samalla verovähennykseen oikeuttavan lahjoituksen alarajaa on tarkistettava alaspäin.
Aloitteen päiväys 8.2.2021
Aloitteen muoto Ehdotus lainvalmisteluun ryhtymisestä
Perustelut
Urheiluseurojen toiminnalla on erittäin merkittävä rooli lasten ja nuorten henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin ja kasvun ylläpitäjänä sekä edistäjänä. Vuonna 2018 toteutetun seuratutkimuksen mukaan noin 90% suomalaisista lapsista on jossain vaiheessa mukana seuratoiminnassa. 9-15 -vuotiaista 60%. Seurojen toiminnassa nuoret luovat pitkälle aikuisuuteen kantavia ystävyyssuhteita ja saavat vapaa-ajalleen mielekkäitä virikkeitä.
Korona-pandemia on vienyt monet urheiluseurat taloudelliseen ahdinkoon. Usealla urheiluseuralla toiminnan jatkuminen on uhattuna. Tässä tilanteessa meidän tulee etsiä kaikki keinot, joilla parannetaan seurojen mahdollisuuksia jatkaa toimintaa korona-ajalla sekä korona-ajan jälkeen.
Vaihtoehtoiskustannukset seurojen toiminnan mahdollisesti hiipuessa kertyvät nuorten kasvaneena syrjäytymisenä sekä ongelmakäyttäytymisen lisääntymisenä.
Nykyinen tuloverolaki (TVL 98 a§) mahdollistaa yksityishenkilölle verovähennyksiin vähintään 850 euron vuosittaisen lahjoituksen mikäli lahjoituksen kohde on julkista rahoitusta saava yliopisto tai korkeakoulu tai niiden yhteydessä toimiva yliopistorahasto.