Korona-avustukset liikunta- ja urheiluseurojen toiminnan turvaamiseksi nyt haettavissa
31.5.2021
Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut liikunta- ja urheiluseurojen haettavaksi avustuksen, jolla turvataan lasten ja nuorten harraste-, kilpa- ja huippu-urheilutoimintaa koronaepidemian aikana. Avustukset kuuluvat kulttuuri-, liikunta- ja tapahtuma-alan korona-tukipakettiin, joka sisältyy vuoden 2021 toiseen lisätalousarvioesitykseen.
Avustuksella turvataan yhdistysmuotoisten liikunta- ja urheiluseurojen toiminnan jatkumista koronapandemian aiheuttamien taloudellisten vaikeuksien osalta. Avustuksella voi kattaa tappioita ja kustannuksia, joita on syntynyt esimerkiksi toiminnan väliaikaisesta keskeytymisestä tai uudelleenjärjestelyistä sekä vuokra- ja palkkakustannuksista.
Avustusta voi hakea 1.2.–31.5.2021 aiheutuneisiin kustannuksiin. Ministeriö voi käyttää avustuksiin enintään 4,5 miljoonaa euroa.
Hakuaika päättyy 15.6.2021 klo 16.15. Päätökset avustuksista tehdään kesäkuussa.
- Hakuilmoitus: Covid-19 pandemia-avustus liikunta- ja urheiluseuroille 2021
- Lisätietoja:
EKLU: Katja Jäppinen
Ministeriö:- Ylitarkastaja Sari Virta, p. 029 533 0377
- Ylitarkastaja Kari Niemi-Nikkola, p. 029 533 0013