Kosken koulun kevätkeikauksessa ryhmäydyttiin liikkuen
8.8.2023
EKLU järjesti toukokuussa Kosken koulun kevätkeikauksen, koko yhteiskoulun toiminnallisen ryhmäytymispäivän. Tapahtuma oli koulun yhteinen Pro koulu -palkinto kuluneesta lukuvuodesta. Tapahtumaan osallistuivat 1-9 -luokat opettajineen.
Toiminnalliset rastit tarjosivat haastetta sekä kropalle että pääkopalle. Kaikkien rastien teema oli yhdessä tekeminen ja onnistuminen. Mukana oli myös luovia ja heitäytymistä vaativia tehtäviä. Eri rasteilta luokat ansaitsivat vihjeitä, joiden avulla oppilaat yhdessä ratkoivat päätteeksi luokat ratkoivat arvoituksen.
EKLU:n kanssa päivän toteuttivat paikalliset yhteistyökumppanit, joiden rasteilla luokat pääsivät ohjatusti tutustumaan kamppailuun sekä tanssimaan cha cha chan tahtiin. Myös oppilaskunta oli mukana päivän toteutuksessa.
Kerätyn palautteen perusteella sekä oppilaat että opettajat viihtyivät ja jatkoakin tapahtumalle jo toivottiin:
"Ohjelma oli monipuolista ja kivaa, oppilaat tykkäsivät! Kaikki pääsivät osallistumaan taitotasosta huolimatta. Aikataulu toimi todella hyvin ja reitti oli suunniteltu kivasti."
"Rastit soveltuivat hyvin niin pienille kuin isoillekin oppilaille. Rastinvetäjät olivat innostavia"
"Erityiskiitos tanssin ottamisesta mukaan ohjelmaan; sitä harvemmin on tällaisissa tapahtumissa tarjolla"
"Plussaa myös siitä, että opelle tästä ei koitunut lisätyötä"
"Hieno tapahtuma! Suuret kiitokset järjestäjille!"
EKLU järjestää liikunnallisia tapahtumia muun muassa kouluille, perheille ja työyhteisöille: Tapahtuman sisältö ja toteutustapa voidaan aina suunnitella tilaajan toiveiden ja tavoitteiden mukaan.
Lisätietoja:
Lasse Heiskanen, lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä, lasse.heiskanen@eklu.fi
Karoliina Ahtiainen, terveysliikunnan kehittäjä, karoliina.ahtiainen@eklu.fi