Sami Käkränen aloitti nuorten työllistymistä lisäävässä hankkeessa
12.2.2021
Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry (EKLU) aloittaa maakunnallisen liikunnan ja urheilun työllisyyshankkeen, joka tarjoaa seuroille ja muille yhdistyksille mahdollisuuden palkkatuella työllistämiseen. Työnantajina toimivat urheiluseurat, joiden valtuuttamina EKLU hoitaa palkkatukeen liittyviä asioita heidän puolestaan. Työllistämishankkeen koordinaattoriksi on valittu Sami Käkränen Imatralta. Lisäksi kevään aikana palkataan vielä työvalmentaja.
EKLU:n työllisyyshanke toimii koko maakunnan alueella työllistämispalveluiden tuottamisessa ja mahdollisuuksien luomisessa. Työllisyyshankkeen kautta luodaan työpaikkoja urheiluseurojen monipuolisiin työtehtäviin. Hankkeen kohderyhmään kuuluvat ensisijaisesti vähintään 24 kuukautta 28 kuukauden aikana työttömänä olleet alle 30-v henkilöt sekä muut mahdolliset kohderyhmään kuuluvat henkilöt. Tukimuoto on pääsääntöisesti 100 % palkkatuki.
Maakunnan urheilu- ja liikunta seurat tarjoavat hyvin monipuolisia työtehtäviä. Ennen palkkatukipaikan avaamista työllistävä seura määrittää työtehtävät ja millaista osaamista työnhakijoilta odotetaan. Työtehtävien räätälöinti on myös mahdollista työsuhteen aikana. Liikuntapaikkojen hoitajat työskentelevät eri lajien suorituspaikoilla mm. hiihto, golf, tennis ja moottoriurheilu. Toimistotyöntekijöiden työtehtävät sisältävät asiakaspalvelutehtävien lisäksi mm. avustavia kirjapitotehtäviä, laskutusta, maksuliikenteen hoitamista, kilpailu- ja tapahtumajärjestelyihin liittyviä tehtäviä, viestintää ja nettisivujen ylläpitoa. Lisäksi löytyy kahvio- ja kioskityöntekijöitä, huoltajia, valmentajia sekä seuratyöntekijöitä, jotka työskentelevät monista pienemmistä kokonaisuuksista koostuvissa työtehtävissä.
Työllisyyshankkeen keskeisimmät yhteistyötahot ovat Kaakkois-Suomen TE-toimisto, Kaakkois-Suomen ELY-keskus, maakunnan urheiluseurat ja liikuntajärjestöt, kunnat, oppilaitokset, yritykset, muut työllisyys-toimijat ja työllisyyshankkeet.
Hankkeen koordinaattori Sami Käkränen, 46, on ammatiltaan nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja, joten työ nuorten työllistämisen parissa on mieleinen. Seuratoiminta on tullut tutuksi useammankin lajin myötä, omista ja lasten harrastamista lajeista löytyy mm. jalkapallo, karate, salibandy ja amerikkalaisen jalkapallo.
- Odotan antoisaa yhteistyötä seurojen kanssa, koen että etelä-karjalassa seuroja on varmasti helppo lähestyä. Hanke on osaltaan mainio keino seuratoiminnan kehittämiseen ja elinvoimaisuuden ylläpitämiseen. Ja koska nuorten hyvinvointi on lähellä sydäntä, niin mikä sen hienompaa kun olla mukana löytämässä nuorille mahdollisuuksia ja kannustaa heitä tekemään työtä toisten nuorten eteen, Käkränen kiteyttää.
- Työ alkaa yhteydenotoilla seuroihin, hankkeen tutuksi tekemisellä ja mahdollisten tehtävien kartoituksesta nuorille, Käkränen luettelee ensimmäisenä työpäivänään.