Seuroille tukea nuorten kesätyöllistämiseksi

22.4.2021

Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry on saanut Opetus- ja kulttuuriministeriöltä 52.500€ avustusta jaettavaksi eteenpäin eteläkarjalaisille urheiluseuroille nuorten kesätyöllistämiseksi.

Nuorten kesätoiminnan ja kesätyömahdollisuuksien lisäämiseksi tuemme nuorten toimintaa järjestävien kesätyöntekijöiden lyhytaikaista palkkaamista ajalle 1.5.-30.9.2021. Nuoreksi määritellään tässä tukihaussa 15-29 -vuotiaat.

Avustusta voidaan käyttää ainoastaan palkattavien työntekijöiden palkoista tai palkkioista aiheutuviin kuluihin. Avustusta ei voida käyttää lisäpalkan tai –palkkion maksamiseen järjestön koko- tai osa-aikaiselle, palvelussuhteessa jo olevalle työntekijälle.  Ministeriön myöntämällä avustuksella voidaan kattaa henkilön palkka- tai palkkiokuluista enintään 700 euron osuus/henkilö.

Avustusta hakevalla järjestöllä tulee olla riittävää kokemusta työnantajana toimimisesta sen varmistamiseksi, että avustuksella palkattava työntekijä saa tehtäväänsä riittävän tuen ja ohjauksen.

Aluejärjestöt ovat linjanneet liittyen Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeisiin, että

  • lähtökohta on, että työllistetään nuori 2 viikoksi á 6 tuntia/työpäivä, max. 30 tuntia / viikko
  • 60 h työtä voi ajoittua myös pidemmälle ajanjaksolle 1.5.-30.9. välisenä aikana
  • palkkatuki on 700 €/nuori sisältäen sivukulut
  • samalla seuralla voi olla useampikin nuori työllistettynä tällä tuella, mikäli rahoitusta riittää

Avustukseen liittyvät ehdot löydät Opetus- ja Kulttuuriministeriön sivuilta: https://minedu.fi/-/erityisavustukset-valtionapukelpoisille-liikunnan-aluejarjestoille-nuorten-harrastus-ja-kesatoiminnan-lisaamiseen


HAKULOMAKKEESEEN